25.8.2009 Oi­keu­den­mu­kai­sem­paan yh­teis­kun­taan

Vasemmistoliiton Keski-Suomen piiri vaatii käännettä oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan

Budjettiesittelyssään valtiovarainministeri Katainen on luvannut, ettei kaveria jätetä. Vaikeat ajat selvittävät, kuka on kenenkin kaveri.

Heikoimmassa asemassa olevien elinolot ovat jatkuvasti huonontuneet, ja syrjäytymisvaara koskee yhä useampia. Perustoimeentulon taso on jäänyt pahasti jälkeen muusta kehityksestä. Nyt on elvytyksenkin nimissä korkea aika korjata tämä vääryys.

Nykyisessäkin taloustilanteessa hallitus on toimillaan ohjaamassa verotusta yhä epäoikeudenmukaisempaan suuntaan. Arvonlisäveron nostaminen, välttämättömistä palveluista maksettavien taksojen ja maksujen sekä kunnallisverojen korottaminen tuovat meille vähitellen tasaverojärjestelmän. Nyt on myös aika palauttaa varallisuusvero ja saattaa pääomatulot progression piiriin.

Jyväskylässä 25.8.2009
Keski-Suomen Vasemmistoliiton
Piirihallitus