Aloitteilla tuloksia maakunnassa

vas_liputAloitteilla hyviä tuloksia

Keski-Suomen vasemmiston aloitteesta Jyväskylässä ryhdytään ensi vuonna kokeilemaan maksutonta ehkäisyä. Vuoden 2017 talousarvioon on varattu 42 000 euroa ja siksikin ilmainen palvelu koskee vain alle 20-vuotiaita.

Ehdotimme aloitteessamme, että kaikki alle 25-vuotiaat olisivat päässeet ilmaisen palvelun piiriin. Mutta hyvä näinkin. Jatkossahan, jos kokeilu menee hyvin, sitä voidaan laajentaa.

Samalla kun ilmaista ehkäisyä tarjotaan, selvitetään, miten se vaikuttaa aborttien määrään ja seksuaaliterveyteen, mm. sukupuolitauteihin.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tehtiin viime vuonna yli 400 raskaudenkeskeytystä, niistä 250 jyväskyläläisille.

Viime keväänä teimme maakuntavaltuustossa aloitteen koko Keski-Suomea kattavan maahanmuuttoa koskevan tiedon keräämisestä ja jakamisesta. Liitto myönsikin elokuussa 8000 euroa Wari ry:lle käytettäväksi vuoden aikana tiedon keräämiseen ja levittämiseen sekä erilaisten maahanmuuttoa koskevien tapahtumien järjestämiseen. Nyt olisi kiireellistä pohtia myös paperittomien asemaa.