Viitasaaren Lehtolan palvelutalo suljetaan tämän vuoden lopussa. Se on osa ratkaisua, jossa Keski-Suomessa lakkautetaan viisi pientä hoivakotia vuoden 2025 loppuun mennessä. Asukkaiden on etsittävä uudet kodit, ja monelta paikkakunnalta katoaa tärkeä hoivayksikkö.
Hyvinvointialueen alijäämä uhkaa nousta tänä vuonna yli 70 miljoonaan euroon. Laki edellyttää, että kertyneet alijäämät lähes 300 miljoonaa, katetaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Tehtävä on mahdoton! Alueilla ei ole verotusoikeutta, eikä riittäviä tulovirtoja, säästöt kohdistuvat kokonaan palveluihin ja henkilöstöön. Tämä ei vastaa kasvavaan hoivan ja terveydenhuollon tarpeeseen.
Hyvinvointivaltio perustuu siihen, että jokainen saa tarvitsemansa palvelut riippumatta asuinpaikasta, iästä tai varallisuudesta. Jos alijäämien kattaminen toteutetaan nopeilla leikkauksilla, perustuslain turvaama suoja murenee. Palvelujen vähentäminen lisää eriarvoisuutta ja siirtää kustannuksia tulevaisuuteen.
Ratkaisut on etsittävä toisin. Valtion on vahvistettava hyvinvointialueiden rahoitusta ja annettava realistiset aikataulut talouden tasapainottamiseen. Lähipalvelut on turvattava ja liikkuvia palveluja on kehitettävä, että niitä pystytään tarjoamaan lähellä ihmistä. Ennaltaehkäiseviin palveluihin ja henkilöstön jaksamiseen panostaminen tuo säästöjä ja pitää palvelut toimivina.
Keski-Suomen esimerkki osoittaa, mitä seuraa, jos alijäämät katetaan nopeilla säästöillä. Palvelujen turvaaminen vaatii pitkäjänteistä rahoitusta ja päätöksiä, joilla hyvinvointivaltio pysyy vahvana ja ihmisten perusoikeudet toteutuvat.
Viitasaarella 27.9.2025