Ta­sa-ar­von ja Min­na Cant­hin -päi­vä Jy­väs­ky­läs­sä 19.3.14

Mitä sanoisi Minna Canth tänä päivänä maailman menosta, naisen asemasta ja ihmisyydestä yhteiskunnassamme? Sitä aina välillä pohdin. Minna Maijalan juuri ilmestyneen erinomaisen tutkimuksen mukaan Minna oli suorapuheisen aktivistin lisäksi myös herkkä, hellä ja hehkuvainen. Kukaan, joka on lukenut Minnan tekstejä, ei voi olla eri mieltä. Hän tulkitsi ihmismieltä ja kuvasi erityisesti naisen sisäisiä tuntoja herkästi ja taiten  –  ymmärryksellä joka kantaa tänäkin päivänä. Sen lisäksi hänellä on ollut selkeitä näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista. ”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys – se on ihmiskysymys.” hän sanoi. Minna lausui näin ääneen ehkä ensimmäisenä ajatuksen siitä, että henkilökohtainen on poliittista, feminismin ydinlauseen.

Minna oli herkkä ja tunteva. Mutta juuri siitä syystä Minna osasi olla myös tiukka. Monen muun naisen tavoin hän joutui venymään äärimmilleen elättääkseen perheensä ja luodessaan siinä samalla kirjallista uraa ja asemaa suomalaisen kulttuurin peruskalliossa. Hän tunsi arjen ja sen raskauden.

Olen viime aikoina huomannut nojaavani usein Minnan näkökulmaan pohtiessani poliittista päätöksentekoa. Siksi minusta tuntuu, että usein Minna kommentoisi aika räväkästi nykymenoa.  Ounastelen, että jos hän täällä Suomenmaalla olisi keskuudessamme hän sanoisi jotain tähän tapaan: ”Te tuhannen tulimmaiset turjakkeet pässinpäät, jotka ette sivistyksen häivääkään näköjään ole itseenne tartuttaneet, vaikka siinä piehtaroitte päivästä päivään.”

Sitten Minna ehkä jatkaisi selkeällä äänellä vielä jotenkin tähän tapaan:
”Mihin ovat ihmissivistyksen siemenet puhaltuneet nykytuulten mukana? Mistä lähtien kuntainvanhimpain ymmärrys koulusivistyksestä ja kirjoitetun sanan, taiteen ja teatterin tarpeellisuudesta on kaikonnut? Mitä jumprahuttia maassamme oikein tapahtuu? Missä on kansakunnan viisaus? Missä viisaat naiset?”

Ajattelin tätä Minna- asiaa tuossa tuonnoin ja oikein suivaannuin. Mitäpä Minna sanoisi siitä, että kulttuurin ja sivistyksen kylvöstä leikataan, kun samalla laitetaan vaikkapa 400 000 nykyrahaa siihen, jotta automobiilien kuljettajien ei tarvitse pöristimensä sivuakkunaa laskea, vaan voivat he lasketella vapaasti ulos, parkkihallien portin automaagisesti noustessa ylös.

Mitäpä sanoisi Minna siitä, että kansainedustuslaitoksen herrat jäädessään rötöksistään kerta toisensa jälkeen julkiseen häpeään, sitä puolustaisivat sanoen ”pojat ovat poikia” tai ”kaikkihan sitä tekevät”!

Ja entä sitten tämä innokkuus kirjastojen lakkauttamisessa, mitä sanoisi kirjailija Minna Canth moisesta afääristä. Kysynpä taasen, että kun vietämme Minna Canthin syntymäpäivää taas ensi vuonna, onko kirjastoverkkomme, joka ei nytkään ole järin tiheä, kuivunut kertakaikkisen surkeaksi?

Ja siitäpä sananen vielä, kirjastolaitoksesta:  Kirjasto, tuo kansakuntamme sivistyksen selkäranka! On kuin ei olisi enää ymmärrystä siitä, että se on se entiteetti järjestetyn tiedon ja kaaoksen välillä.  Kirjasto ei ole vain lainaustiski jonka yli kirja lainataan tai palautuu, ja hyllyjä jotka seisovat ryhdikkäinä tiedon painon alla. Kirjasto on tiedon organisoinnin ja välittämisen laitos. Se on jokaisessa kaupunginosassa se vapaa tila johon kuka tahansa voi maksutta astua, ja ympäröidä itsensä tiedolla. Se on kullakin alueella yhteisön sydän.

Hyvät kuulijat. Jos Minnalta olisi kysytty, riittääkö nykyisissä kaupunginosissa sivistyksen ylläpitäjäksi kauppakeskuksen käytävä, hän olisi varmaankin kimmastuen korskahtanut vaikka kauppias olikin. Veikkaamme, että hän olisi muistuttanut lähikirjastojen merkityksestä lapsille ja nuorille vaikka näillä omilla sanoillaan:
” — vanhempain tulee poistaa ulkonaisia esteitä, raivata tietä, olla apuna ja tukena, tarjota lapselle edistymisen välikappaleita — Sillä tavoin lapsi säännöllisesti ja johdonmukaisesti edistyy; itsetyöskentelemisessä pysyy mieli raittiina ja elpyneenä, tahtoon tulee kestävyyttä ja voimaa, ajatuskyky kasvaa, huomio teroittuu.”

Ihan varmasti Minna Canth ei olisi ollut tuppisuuna tämänkään asian tiimoilta, siitä voimme lyödä kukkahattumme vetoa. Hän olisi kysynyt, missä ovat viisaat kansalaiset? Missä on suomalaisen sivistyksen ja oikeudenmukaisuuden henki?

Barrikadeille, sanon minä, barrikadeille! Sivistyksen, oikeudenmukaisuuden ja Minna Canthin nimissä.

Ehdotan kolminkertaista eläköön-huutoa Minnalle!